0 tuotetta: 0

Kari Soinion valokuvakirja Maisemasta paikkaan

Kari Soinion kirjan julkistamistilaisuus ja näyttelyn avajaiset
perjantaina 6.2.2009 klo 14.00
Galleria Heinossa, Uudenmaankatu 16–20, Helsinki

Maisemasta paikkaan -kirja esittelee laajasti valokuvataiteilija Kari Soinion tuotantoa. Kirja on puheenvuoro maiseman ja ympäristön katsomisesta, ruumiillisesta aistimisesta, käsitteellisestä ymmärtämisestä ja valokuvauksesta taiteena. Kirja ilmestyy samanaikaisesti Soinion kahden valokuvanäyttelyn kanssa – toinen näyttelyistä on Keravan Taidemuseossa ja toinen avataan 6.2. Galleria Heinossa Helsingissä.

Kirjan kuvamaailma muodostuu Kari Soinion tuotannosta vuosilta 1989–2009. Lukuisten teoskuvien lisäksi kirja sisältää neljä tutkimuksellista artikkelia, joiden kirjoittajina on suomalaisia ja amerikkalaisia taiteentutkijoita: Steven Dixon (USA/Ruotsi), Hanna Johansson, Leena-Maija Rossi ja Paul Wilson (USA).

Sekä kirjan kuvien että tekstien teemoja ovat kansallismaisema kulttuurisena ja ideologisena luonnonmaisemana, urbaani maisema, sukupuolittunut ruumiillisuus ja kuvallisen esittämisen teoria.

Kirja on saanut valtion valokuvateosten laatutuen vuonna 2009. Kustantaja on Maahenki Oy.

Lehdistökuvat: www.maahenki.fi > Media > Kirjautuminen (Tunnus: media / Salasana: maahenki)

Arvostelukappaleet: maahenki@msl.fi, puh. (09) 751 2020

Kari Soinio: Maisemasta paikkaan – From Landscape to Place
Ulkoasu Kari Soinio ja Vesa Tuukkanen
136 sivua, sidottu, nelivärikuvitus, koko 210 x 265 mm, YKL 75.79
Kielet: suomi ja englanti
Kustantaja Maahenki Oy (2009)
Hinta 35 €. Tilaukset www.maahenki.fi.


NÄYTTELYT HELSINGISSÄ JA KERAVALLA:

SANKARIN KOTI - DOMESTICATED HERO
Galleria Heino, Uudenmaankatu 16–20, Helsinki
7.2.–1.3.2009
www.galleriaheino.fi

Yhtenä hetkenä mies keikistelee kameralle, toisena hän vajoaa synkkyyteen. Kari Soinion teossarja Sankarin koti näyttää hänen aikaisemmasta tuotannostaan tutun hahmon, uusissa ympäristöissä.

Yksi Soinion taiteen näkyvimpiä piirteitä on ollut perinteisen mieskuvan rikkominen. Käyttäen itseään kuviensa mallina Soinio on rohkeasti kyseenalaistanut totuttuja ajatustapoja maskuliinisuudesta ja miehen ruumiista. Näitä mieskuvia hän on kuvannut jo kaksikymmentä vuotta, ja Sankarin koti -näyttely jatkaa hänen aiempien teossarjojensa teemojen käsittelyä. Aiemmin luonnon ja kaupunginkin maisemissa seikkaillut sankari on nyt kuitenkin siirtynyt kodin ja puutarhan yksityiseen piiriin.

Sankarin kodissa luonnossa koettava vapaus ja aistillisuus tulevat osaksi kodin kontrolloitua ja piilotettua maailmaa. Koti muuttuu miehen ruumiillisuutta, maskuliinisuuden ja feminiinisyyden, seksuaalisuuden ja sensuaalisuuden vuoropuhelua heijastavaksi mielen maisemaksi.

MAISEMASTA PAIKKAAN
Keravan taidemuseo, Klondyketalo, Kumitehtaankatu 5 F, Kerava
28.1.–15.3.2009
www.keravantaidemuseo.fi

Keravan Taidemuseossa esillä olevassa retrospektiivisessä Maisemasta paikkaan -näyttelyssään Kari Soinio esittelee uusimpia City of Ghosts (2007–2009) -sarjan teoksiaan rinta rinnan 1990-luvun lopun maisema- ja miesaiheisten sarjojensa kanssa.

Kuvissa ollaan maiseman rajalla, katseen ulottumattomissa ja valokuvan terävyysalueen tuolla puolen. Näyttely on esillä maaliskuun puoliväliin saakka.

Pressikuvat

Käyttöehdot

Kuvien julkaiseminen vapaasti mahdollista vain Maahenki Oy:n julkaiseman Maisemasta paikkaan - From Landscape to Place -kirjan tiedotuksessa ja arvioimisessa.