Kirjahakemisto
Tekijäesittelyt

Jorma Luhta

s. 1951

Jorma Luhta on haukiputaalainen valokuvaaja ja kirjailija, joka tunnetaan varsinkin luontokirjoistaan. Hänen ensimmäinen valokuvakirjansa ilmestyi jo vuonna 1973, ja sen jälkeen hän on kuvannut muun muassa lintujen elämää, Lapin aapoja ja öisiä metsiä. Luhta on saanut kahdesti valokuvataiteen valtionpalkinnon, alan korkeimman tunnustuksen Suomessa. Hänet on palkittu myös kirjailijana.

Jorma Luhta syntyi vuonna 1951 sokeana. Kun hän alkoi lukuisten leikkauksien tuloksena muutaman vuoden kuluttua nähdä, hän ryhtyi intohimoisesti kuvaamaan näkemäänsä. Kynä ja sivellin vaihtuivat 14-vuotiaana koulupoikana kameraan.

Luhta aloitti julkisen uransa valokuvanäyttelyillä 1973 ja toimii yhä myös sillä saralla, mutta omimpana alanaan hän pitää kirjoja, joissa kuva ja sana yhdistyvät toisiaan täydentäväksi kokonaisuudeksi. Hänen kirjojensa aihepiiri liittyy tavalla tai toisella luontoon, mutta mukana on aina myös ihminen – osana luontoa, ei sen valtiaana.

Tähtiyöt on kuudes kirja, johon Jorma Luhta on tehnyt sekä kuvat että tekstin. Yö metsässä, kaukana kylien ja kaupunkien valosaasteesta on kiehtonut Luhtaa jo vuosikymmeniä. Vasta 2000-luvun valokuvatekniikka teki yömaiseman kuvaamisen todella mahdolliseksi. Tähtiyöt palkittiin syksyllä 2009 vuoden parhaana luontokirjana.

Julkaisut

Muuttohaukka - taivaanjumala
Jorma Luhta
ISBN 978-952-5652-10-9
Metsola
Jorma Luhta
ISBN 978-952-5652-25-3
Tähtiyöt
Jorma Luhta
ISBN 978-952-5870-00-8
Starry Nights
Jorma Luhta
ISBN 978-952-5652-98-7
Nuits étoilées
Jorma Luhta
ISBN 978-952-5870-04-6
Uutuudet
ITE keskellä
ITE keskellä
Puun ja kuoren välissä
Puun ja kuoren välissä
Tulossa
Makkarakirja
Makkarakirja
Tuli ja valo – Kertomuksia naispyhistä
Tuli ja valo – Kertomuksia naispyhistä
Metsäkuva elää
Metsäkuva elää
Suomalainen aarniometsä
Suomalainen aarniometsä
Ortodoksinen taskukalenteri 2011
Ortodoksinen taskukalenteri 2011
Ikonikalenteri 2011
Ikonikalenteri 2011